Etsin elämääni pieniä ilonaiheita. Tämä blogiharrastuksen uudelleenvirittäminen on yksi sellainen. Väsymys on tällä hetkellä väistymätön seuralainen. Otan siis iisisti. Onneksi saan viettää rauhallisia päiviä, kun ei tarvitse puurtaa töissä. Mielenterveyteni hauraus on se, mikä vei minut työkyvyttömyyseläkkeelle jo vähän yli kolmekymppisenä. Monenlaisia vaiheita ja elämänkokemusta on kertynyt ja aina on selvitty. Takana on lyhyt sairaalajaksokin ja nyt on opeteltava taas elämään kiireetöntä elämää.
Jos on onnistunut pääsemään eläkkeelle ja sitten ahtaa kalenterinsa tupaten täyteen velvollisuuksia, ei stressistä voi enää syyttää kuin itseään. Tätä läksyä yritän nyt opetella. Nyt, kun voimiakaan ei ole, on helppoa ottaa iisisti, mutta kun sen osaisi myös silloin, kun virtaa olisi enemmän.
Tico on maatiaiskissa ja sisäkissa. Yritän kertoa sille aina, että sisäkissaelämä on sen henkivakuutus. Vietämme yhdessä kotoisia kissanpäiviä ja yritämme olla stressaamatta.
Ronja on aina sen näköinen, että odottaa jotakin. Joko aktiviteettia tai namupalaa.
Tico näyttää mallia, miten kissanpäiviä vietetään.
Tänä iltana olisi tarkoitus grillata miehen, äidin, isän ja enon kanssa vanhempien terassilla naapurissa. Saapi nähdä, lakkaako sade. Tässä kuvassa kukka, jonka sain viikko sitten ystävältäni, tiiminvetäjältä. (Harrastan myös vähän Oriflame- juttuja ja ne tuovat mukanaan monenlaista ihanaa).
Sadetta ja aurinkoa. Sitähän elämä on. Vuorotellen.
Kommentit